Juu eli siis Kht tähdenlento(Blogin osoite alhaalla) järjesti 17.12 keppari näyttelyt.
Minulta lähti Junnu ja Tomppa.
Tomppa aloitti sukkaponi luokassa ja voitti oman luokkansa, mutta finaali kehässä päätyi neljänneksi ja olen siihen itse ihan tyytyväinen. Yllätyin siihen kuinka hyvin Tomppa sopeutui muihin osallistujiin ja kisapaikkaan. Liikkeessä Tomppa tosin innostui vähän liikaa ja veti aika kovaa. En saanut itse näyttää Tomppaa loppukehässä, koska molemmat heppani pääsivät siihen.
Junnu suoriutui hienosti kakkoseksi. Täytyy myöntää etten olisi uskonut että tämä meidän Junnupoika pääsisi palkinto korokkeelle.
Minua pelotti hieman lähteä Junnun kanssa matkaan, sillä sen on välillä hieman vaikea sopeutua uusiin asioihin. Käymme junnun kanssa aina kerran viikossa valmennuksissa ja se ei ole vielä sopeutunut siihenkään. Olisittepa nähneet ensimmäisen valmennus kerran. Tämän takia Junnu vierasti vähän tätä tallia ja tuomarin mukaan se liikkui vähän varovasti ja kankeasti mutta onneksi Junnun komeus pelasti :).
Senskulta mukaan lähti Al, Bastella, ja hänen siskonsa hepat Kim ja Frost.
Alilla ei ollut ongelmaa uusien heppojen kanssa se suorastaan nautti, ehkä vähän liikaakin, sillä Al pinkoi hurjaa vauhtia laukka osuuksissa. Mutta täytyy muistaa että kyseessä on kuitenkin veikeä ja vauhdikas arabiori. Alin liikkeet olivat silti mielestäni upeat se ikään kuin lensi jos niin voi sanoa. Uskon että Alin liikkeet olivat kilpailun hienoimmat vaikka tosin laukka menikin vähän hurjaksi eikä pysähtyminenkään mikään paras ollut. Mutta joka tapauksessa Al suoriutui erittäin hyväksi kolmoseksi!
Bastella ei valitettavasti kilpaillut omaa sukkaponi sarjaansa pidemmälle, vaikka niin ihana se onkin. Bastella on aivan yli kiltti pikku ponitamma ja se taitaa aivan ihanan tasaiset liikkeet, tosin töötti ja passi ovat sitten aivan omaa luokkaansa. Bastellalla kisa sujui mielestäni hyvin sen liikkeet eivät oikein erottuneet muiden joukosta, vaikka ne olivatkin sopivan tasaiset ja vauhti oli riittävä. Tietysti se on jokaisen tuomarin oma asia miten sen asian näkee. Bastella oli kyllä äärimmäisen rauhallinen!
Tässä vielä pari kuvaa sijoittuneista helpoista:
kun
kepru Al
Ystavallinentahdenlento.blogspot.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti